keskiviikko 27. huhtikuuta 2011

Romutalkoot ja muuta tapahtumaa

Muistathan Romu- ja Roskatalkoot Niemen omakotiyhdistyksen jäsenille lauantaina 7.5.2010 klo 9-12 Niämen torilla Palkkikadulla.

Tuo metalliromusi ja muut roinat ja romppeet lavallemme, mutta älä nyt kumminkaan remontti- tai rakennusjätteitäsi. Lavoja on kaksi: Toinen metalliromulle, toinen sekalaisemmalle. Me hoidamme jäsenten tuomat romut asianmukaisesesti kierrätykseen tai kaatikselle.

Tänä vuonna meillä on myös pientä lisäohjelmaa:

Anne Leppänen Ilmankos-projektista järjestää yrttien ja muiden hyötykasvien istutusta lapsille. Huom! Mielellään oma purkki tai ruukku mukaan.

Marttojen puutarhaneuvoja Anne Sannamo antaa vinkkejä puutarhan hoitoon, kompostointiin, jne. klo 10-11.

Romutalkoitten yhteydessä on loistava tilaisuus käydä maksamassa omakotiyhdistyksen jäsenmaksu tälle vuodelle, 8 euroa.

Paikalla on myös myynnissä kahvia ja mehua. Tervetuloa!

tiistai 26. huhtikuuta 2011

Omakotiyhdistyksen juhlavuoden yhteenveto

YHDISTYKSEN TARKOITUS

Niemen Omakotiyhdistys ry:n tarkoituksena on koota alueella asuvia omakotitalojen ja niihin verrattavien asuntokiinteistöjen omistajia yhteistoimintaan valvomaan omakotitoimintaan liittyviä yhteisiä etuja, toimimaan viihtyvyyden ja turvallisuuden lisäämiseksi, kehittämään ja turvaamaan omakotiasumisen yleisiä edellytyksiä sekä kohottamaan alueen asukkaiden sivistyksellistä tasoa. Yhdistykseen kuului viime vuonna n. 350 jäsentaloutta.

Asioita hoitavana ja toimeenpanevana elimenä yhdistyksessä toimi syyskokouksen valitsema johtokunta. Siihen kuului puheenjohtajan lisäksi kuusi varsinaista ja kolme varajäsentä.


VIRKISTYS JA TAPAHTUMAT VUONNA 2010


Vuosi 2010 oli yhdistyksen 60-vuotisjuhlavuosi. Synttäreitä juhlittiin perinteisin juhlamenoin 16.5.2010 Rientolassa, jonne oli kutsuttu yhdistyksen jäsenten lisäksi kutsuvieraiksi mm. muita yhdistyksiä ja järjestöjä, kaupungin ja seurakunnan edustajat sekä yhdistyksemme entisiä vaikuttajia. Puheita pitivät puheenjohtajamme Arto Huovila, Seppo Miilunpalo, emeritus kirkkoherra Olli Lehtipuu, apulaispormestari Timo Hanhilahti sekä arvostettu lielahtelainen Leila Penttilä. Puheiden lisäksi juhlissa oli monipuolista ohjelmaa, mm. oman alueen lasten musiikkiesityksiä sekä näyttelijä Ahti Jokisen lausuntaesitys. Tilaisuuden juonsi Helka Murola. Tilan koristelu sekä tarjoilut kahveineen ja kakkuineen järjestettiiin omin voimin talkootöinä.

Pilkki- ja lasten hiihtokilpailut järjestettiin Niemen uimarannalla 20.3.2010. Kilpailujen yhteydessä myytiin makkaraa ja kaikki lapset saivat osallistumisesta palkinnoksi karkkipussin ja 3 parasta joka sarjasta lusikan.


Roska- ja romutalkoot pidettiin Niemen torilla 8.5.2010. Jäsenille tarjottu mahdollisuus nurkkiensa siivoamiseen saavutti perinteisesti suuren suosion. Paikan päällä oli mahdollisuus myös jäsenmaksun suorittamiseen ja sen hoiti noin sata yhdistyksen jäsentä huolimatta sateisesta säästä. Tänä vuonna romutalkoiden yhteydessä oli uutuutena Ilmankos-projektin järjestämä kirjojenvaihtotori sekä Tampereen polkupyöräilijät ry:n polkupyöränhuoltopiste.

Sunnuntaina 30.5.2010 järjestettiin perinteinen pihakirppis.

19.6.2010 järjestettiin teatteriretki Kangasalaan Ramppiteatterin näytökseen Kuinka löytäisin sen laulun. Retkelle osallistui täysi bussillinen väkeä.

Perinteinen kokkojuhla järjestettiin juhannusaattona uimarannalla, hyvässä kelissä. Kokon lisäksi ohjelmassa oli erilaisia kilpailuja, makkaran ja virvokkeiden myyntiä sekä tietenkin musiikkia. Oman alueemme asukkaiden lisäksi tapahtumassa oli runsaasti väkeä eri puolilta Tamperetta. Buffetissa kauppa kävi.

Elokuun 22. jatkettiin 60-vuotisjuhlintaa järjestämällä Niemen alueella kiertelevä juhlajunakierros jäsenistöllemme. Juna osoittautui niin suosituksi, että jouduimme järjestämään ylimääräisen kierroksen, jotta kaikki halukkaat pääsivät mukaan. Matkan varrella kerrottiin Leila Penttilän johtaman työryhmän kokoamia tarinoita alueemme historiasta.

Syksyllä tilattiin hiekkakuorma jäsenistön käytettäväksi talvihiekoitukseen. Hiekkaa sai noutaa Lautta- ja Tapulinkadun risteyksestä.

Perinteinen itsenäisyyspäivän muistohetki järjestettiin 6.12.2010. Juhlassa laskettiin seppele ja kynttilöitä Rintamamies- ja rakentajasukupolvien muistomerkille.

YHTEYDENPITO JA VAIKUTTAMINEN

Niemen Omakotiyhdistys ry toimi vuonna 2010 tavoitteidensa ajamiseksi pitämällä yhteyttä Tampereen kaupunkiin ja muihin yhteistyötahoihin (mm. Länsi-Alvari, Ylöjärven kaupunki, Teboil, Lentävänniemen koulu, Tampereen joukkoliikenne, Omakotiyhdistysten keskusjärjestö ja muut omakotiyhdistykset lähialueilla, Ilmankos).

Tammikuussa osallistuttiin Pohtolan omakotiyhdistyksen valitukseen Siivikkalan osayleiskaavasta Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle, jonka perusteella kaava hylättiin. Sittemmin Ylöjärvi on valittanut hallinto-oikeuden päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Helmikuussa osallistuttiin Ilmankos-projektin ilmastoiltaan Lentävänniemen kirjastolla. Tämä poiki yhteistyötä myöhemmin mm. romutalkoiden yhteydessä.

Kevätpuolella yhdistys piti tiiviisti yhteyttä Tampereen joukkoliikenteeseen alueemme bussiyhteyksien varmistamiseksi. Linjan 50 (Siivikkala-Höytämö) liikennöinti loppui kesäkuussa, ja yhteys Niemeen korvattiin uudella Linjalla 7 (Siivikkala-Sarankulma).

Syksyllä kirjelmöitiin Tammervoimalle ja Pirkanmaan ELY-keskukselle Tampereen jätevoimalahankkeen YVA:sta. Niemen omakotiyhdistys vaati, että ympäristövaikutusten arvioinnissa Lielahden sijoitusvaihtoehdon osalta voimalan hajuhaitat sekä vaikutukset alueen liikenteeseen tutkitaan kattavasti ja selitetään ymmärrettävästi.

Teboilin öljysopimuksen mukaisia öljytilauksia ovat alueen asukkaat tehneet kiitettävästi ja yhdistys on tästä saanut varoja.

Vuoden 2010 aikana blogiin kirjoitettiin yhteensä 34 kirjoitusta. Kirjoitusten aiheina olivat yhdistyksen toiminnan ja 60-v. juhlavuoden tapahtumien lisäksi erityisesti alueen katuremontit ja niiden aiheuttamat reittimuutokset linjalle 16. Blogilla oli keskimäärin noin 300 lukijaa kuukaudessa, ja palaute on ollut positiivista myös alueemme ja jäsenistömme ulkopuolelta. Yhdistyksellä oli myös sähköpostiosoite sekä tiedottamista varten avoin sähköpostilista.

Niemi näkyi myös Tampereen Omakotiviestissä, jossa vuoden kuluessa oli artikkeleita mm. 60-v. –juhlistamme, juhlajunasta, Niemen alueen rakentamisvaiheesta ja omakotiyhdistystoiminnasta alueellamme.

torstai 24. maaliskuuta 2011

Kevätkokouksen esityslista 2011

NIEMEN OMAKOTIYHDISTYS RY
KEVÄTKOKOUS
Su 27.3.2010, klo 16:00
Lielahden kirkon aula
Esityslista

1. Kokouksen avaus

2. Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen.

3. Kokouksen järjestäytyminen:
 - Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjan tarkastajaa ja kaksi ääntenlaskijaa.

4. Esityslistan hyväksyminen.

5. Ilmoitusasiat

6. Jäsenasiat

7. Poisnukkuneiden jäsenten muistaminen

8. Vuoden 2010 toimintakertomuksen hyväksyminen

9. 2010 tilinpäätös

10. Tili- ja vastuuvapauden myöntäminen.

11. Muut esiintulevat asiat.

12. Kokouksen päättäminen

Tietoa maalämmöstä kevätkokouksen yhteydessä

Niemen omakotiyhdistys ry:n sääntömääräinen kevätkokous pidetään Lielahden kirkolla ensi sunnuntaina 27.3.2011. Käsittelyssä sääntömääräiset asiat. Keskustelua alueen ajankohtaisista asioista. Tarjolla kahvia ja pullaa. Tervetuloa!

Kello 16:00, ennen virallisen kokouksen alkua, SunCo Oy:n asiantuntijat tulevat esittelemään meille uusiutuvan energian ratkaisuja, erityisesti maalämpöä.

Omakotitalon energia-asiat ovat nyt ajankohtaisempia kuin koskaan. Moni omakotiasuja miettii lämpöenergiaan liittyviä vaihtoehtoja kalliin sähkö- ja öljylämmityksen tilalle tai rinnalle. Uusiutuvat energiaratkaisut (eli maa-, ilma-, ja hybridienergiaratkaisut) ovat saaneet valtavan suosion mm. niiden edullisuuden, ympäristöystävällisyyden ja luotettavuuden vuoksi.

Ajankohtaisuutta lisää se, että juuri nyt  (8.4.2011 mennessä) voi hakea tukea uusiutuvaa energiaa hyödyntävien lämmitystapojen käyttöönottoon, esim. öljy- tai sähkölämmityksen korvaamiseen maalämpö-, ilma-vesi-, tai puu-pellettilämmitysjärjestelmällä. Avustus on enintään 20 prosenttia laite- ja materiaalikustannuksista, ja lisäksi työn osuuteen on mahdollista hakea kotitalousvähennystä.

Virallinen osuus kokouksestamme alkaa esittelyn ja keskustelun jälkeen n. klo 16.30.

perjantai 18. maaliskuuta 2011

Kevätkokous & kevään toimintaa



Kevätkokous 27.3.2011

Niemen omakotiyhdistys ry:n sääntömääräinen kevätkokous pidetään Lielahden kirkolla su 27.3.2011 klo 16. Käsittelyssä sääntömääräiset asiat.  Keskustelua alueen ajankohtaisista asioista. Tarjolla kahvia ja pullaa. Tervetuloa!


Romu- ja roskatalkoot 7.5.2011

Hankkiudu eroon kotisi ja pihasi romuista tuomalla ne keräykseemme. Lavat metalliromulle ja muulle jätteelle perinteiseen tapaan yhdistyksen jäsenten käytettävissä klo 9.00-12.00 Palkkikadulla. Huomaathan ettemme voi vastaanottaa rakennus-, puutarha- ja ongelmajätteitä emmekä sähkö- ja elektroniikkaromua.



Keskustelutilaisuus alueemme palveluista 11.5.2011 klo 17-19

Yhdistys järjestää keskustelu- ja infotilaisuuden Niemen ja Niemenrannan kehittymisestä, asuntorakentamisesta ja palveluista. Erityisteemana ovat ikäihmisten asuminen, terveyspalvelut, Lielahti-talo yms. Kaupungin asuntotoimen edustaja kertoo asumisoikeusjärjestelmästä ja YIT esittelee Niemenrannan asuntorakentamista sekä sosiaalitoimen edustaja esittelee alueen sosiaali- ja terveyspalveluja. Kahvitarjoilu! Paikka: Lentävänniemen koulun ruokala.


Jäsenmaksuasiaa!

Kevättiedotteen mukana koteihin on jaettu ohjeet jäsenmaksun maksamiseksi. Jäsenmaksu vuodelta 2011 on 8 euroa. Voitte maksaa sen tuttuun tapaan suoraan johtokunnan jäsenille esimerkiksi romutalkoissa 7.5.2011 tai pankkitilillemme kevättiedotteessa mainituilla tiedoilla 30.5.2011 mennessä. Huom! On tärkeää, että pankkisiirrossa käytetään talokohtaista, kevättiedotteessa ilmoitettua viitenumeroa. Ilman viitenumeroa maksettu lasku ei kirjaudu oikean jäsenen kohdalle.

lauantai 12. maaliskuuta 2011

Hiihtokilpailun tulokset 12.3.2011

Niemen omakoityhdistyksen pilkki- ja hiihtokilpailut pidettiin mukavassa pikkupakkassäässä Niemen uimarannalla lauantaina 12.3.2011.

Tässä hiihdon tulokset. Kaikki hiihtäjät palkittiin lusikoin ja karkkipussein. 

Tytöt alle 4v
  1. Saara Paananen        11:09:00
Tytöt alle 8v
  1. Emma Koskinen          6:32:00
Tytöt alle 10v
  1. Elsa Huovila           3:35:00
  2. Venla Salminen         3:42:00
Pojat alle 4v
  1. Lauri Koivusalo        6:43:00
  2. Kuutti Salonen        19:21:00
Pojat alle 6v
  1. Matias Salminen        2:43:00
  2. Aake Salonen           3:31:00
Pojat alle 8v
  1. Taavi Salonen          5:32:00
  2. Akseli Mansikkamäki    8:51:00
Pojat alle 12v
  1. Niko Usvajärvi         2:26:00
  2. Niilo Huovila          2:49:00
  3. Eemeli Mansikkamäki    4:36:00

torstai 10. maaliskuuta 2011