tiistai 30. maaliskuuta 2010

Omakotiyhdistyksen vuosi 2009 kansissa

Yhdistyksemme sääntömääräinen kevätkokous pidettiin viime sunnuntaina Lielahden kirkolla.
Kevätkokouksessa aina käsitellään tietyt sääntömääräiset asiat, kuten menneen vuoden tilinpäätös ja toimintakertomus. Niin tälläkin kertaa.

Vuonna 2009 yhdistys toimi aktiivisesti, muun muassa:
  • Järjestämällä monia tapahtumia jäsentemme iloksi ja hyödyksi, esim: Hiihto-ja pilkkikisat, Romutalkoot, Pihakirppiksen, Juhannusjuhlat, Itsenäisyyspäivän juhlan.
  • Julkaisemalla seinäkalenterin 60-vuotisjuhlavuotemme kunniaksi,
  • Ottamalla kantaa Niemenrannan osayleiskaavaan ja Lielahden työväentalon asemakaavavaihtoehtoihin,
  • Olemalla yhteydessä Tampereen joukkoliikennepäällikköön ja Länsilinjoihin Linjan 50 palvelutason puutteista ja korvaavien yhteyksien valmistelussa sekä lännen poikittaisliikenteen ongelmissa,
  • Olemalla yhteydessä alueen muihin toimijoihin, esim Lentsun kouluun, Teboiliin, Pohtolan okyyn, Alue-Alvariin,
  • Julkaisemalla netissä verkkopäiväkirjaa ja valokuva-albumia,
  • Jakamalla Omakotiviestiä jäsentalouksiimme,
  • Järjestämällä jäsenten käyttöön hiekotussepeliä.
Vuoden 2009 toimintakertomus kokonaisuudessaan on luettavissa täällä.

Tilikausi 2009 oli noin 155 euroa tappiollinen.

Sääntömääräisten asoiden lisäksi kokousväkeä puhutti muun muassa ensi kesän teatteriretki, venepaikkojen kohtalo Näsijärven pinnan laskiessa ja liikennemelu eritysesti kun kaksipyöräiset saadaan taas liikkeelle.

Kevätkokouksen pöytäkirja on luettavissa myös netissä.

Tervetuloa mukaan myös kuluvan vuoden toimintaan: Tänä vuonna Niemen omakotiyhdistys täyttää 60 vuotta!!

tiistai 23. maaliskuuta 2010

Tervetuloa kevätkokoukseen sunnuntaina

Niemen omakotiyhdistys ry:n kevätkokous pidetään Lielahden kirkolla sunnuntaina 28.3. klo 2010

Alustava esityslista:


1. Kokouksen avaus
  • Yhdistyksen puheenjohtaja avaa kokouksen.

2. Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen.
  • Kutsut olleet ilmoitustauluilla kaksi viikkoa ennen kokousta.
  • Kokouksesta tiedotettu myös jäsenille jaetussa kevättiedotteessa sekä yhdistyksen verkkopäiväkirjassa.

3. Kokouksen järjestäytyminen:
  • Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjan tarkastajaa ja kaksi ääntenlaskijaa.

4. Esityslistan hyväksyminen.

5. Ilmoitusasiat:
  • Kevään toiminta (sihteeri esittelee)
  • Muut ilmoitusasiat.
  • Jäsenasiat (jäsenvastaava)

6. Vuoden 2009 toimintakertomuksen hyväksyminen
  • Sihteeri esittelee
  • Toimintakertomuksen vedos on luettavissa täällä.
7. 2009 tilinpäätös
  • Esitellään tilit (rahastonhoitaja)
  • Tilintarkastajien lausunto (tilintarkastaja/rahastonhoitaja).
8. Tili- ja vastuuvapauden myöntäminen.

9. Muut esiintulevat asiat.

10. Kokouksen päättäminen

perjantai 19. maaliskuuta 2010

Niemen ja Pohtolan alueen liikenteestä päätetään ensi viikolla

Kuten verkkopäiväkirjassammekin on aikaisemmin todettu (mm. joulukuussa 2009), linja 50:n liikennöinti loppuu kokonaan kesäkuun 6. päivänä kuluvaa vuotta. Siihen on alle kolme kuukautta aikaa. Miten joukkoliikenne sen jälkeen alueellamme hoidetaan, siitä ei vielä ole olemassa päätöstä.

Pohtolankadun pohjoispäässä joukkoliikennetarjonta on perustunut ainoastaan linjan 50 palveluihin. Mikäli korvaavaa tarjontaa ei järjestettäisi, olisivat kävelyetäisyydet lähimmälle pysäkille Pohtolankadun ja Vähäniemenkadun liittymään enimmillään jopa 1500 metriä. Kantakaupungin alueella pyritään joukkoliikenteen suunnittelussa säilyttämään kävelyetäisyys pysäkille enintään 600 metrinä.

Kysyin asiasta Tampereen joukkoliikkennepäällikkö Mika Periviidalta, joka kertoi että asiaa käsitellään Tampereen yhdyskuntalautakunnassa 23.3.2010. Edellisessä kokouksessa 9.3. päätösesitys jätettiin pöydälle.

Periviidan päätösesityksen mukaisesti Pohtolankadun päätarjonnan muodostaisi linja 7 Sarankulmasta Siivikkalaan - siis TKL:n linjaa 7 jatkettaisiin Keskustorilta Siivikkalaan nykyistä 50:n reittiä pitkin. Vuoroja Siivikkalaan ja Siivikkalasta ajettaisiin arkisin ja lauantaisin pääsääntöisesti puolen tunnin välein, klo xx.07 ja xx.37. Pyhäpäivien osalta lähtöajat ovat vielä mietinnässä. Arjen ruuhka-aikaan tulisi täydentäviä lähtöjä aamuisin ja iltapäivällä. Lähtöajat todennäköisesti 20 minuuttia yli tasan Siivikkalasta. Lopulliset aikataulut viimeistellään yhdyskuntalautakunnan päätöksen jälkeen.

Siivikkalan ja Pohtolan joukkoliikennejärjestelyjä on suunniteltu yhteistyössä Ylöjärven kaupungin kanssa. Ylöjärven kaupunki on jo tehnyt vastaavanlaisen päätöksen omalta osaltaan.

Haluatko vaikuttaa päätökseen? Tampereen yhdyskuntalautakunnan jäsenten yhteystiedot löytyvät netistä.

keskiviikko 17. maaliskuuta 2010

Niemessä tapahtuu keväällä!

Lasten hiihtokilpailut + Aikuisten pilkkikisa la 20.3.
Omakotiyhdistyksen perinteinen talvitapahtuma järjestetään 20.3.2010. Pilkkijät lähtevät matkaan klo 9, hiihtokilpailut alkavat klo 11. Pilkissä on sarjat naisille ja miehille, hiihdossa vuonna 1998 ja myöhemmin syntyneille tytöille ja pojille. Parhaat palkitaan. Myynnissä makkaraa, tarjolla mehua. Tapahtumapaikkana Niemen uimaranta.

Yhdistyksen kevätkokous su 28.3.
Kevätkokous pidetään Lielahden kirkolla su 28.3. 2010 klo 16.00. Käsittelyssä on sääntömääräiset asiat, mm. viime vuoden tilinpäätös ja toimintakertomus, sekä keskustelua alueen ajankohtaisista asioista.
Tarjolla kahvia ja pullaa. Keväisesti tervetuloa!

Romu- ja roskakeräys la 8.5.
Jätelavat perinteiseen tapaan oky:n jäsenille klo 9.00-12.00 Palkkikadulla. Huomaathan ettemme voi vastaanottaa rakennus-, puutarha- ja ongelmajätteitä emmekä sähkö- ja elektroniikkaromua. Myynnissä kahvia ja pullaa sekä mahdollisuus jäsenmaksun maksamiseen.Tänä vuonna järjestämme romutalkoitten ohessa  yhdessä Ilmankos-projektin kanssa jotain ympäristöaiheista ekstraohjelmaa - kannattaa tulla mukaan.

Yhdistyksen 60-vuotisjuhla su 16.5.
Yhdistyksemme 60-vuotisjuhla järjestetään 16.5. klo 15. Rientolassa, kaikki jäsenet ovat tervetulleita! Luvassa on runsaasti hyvää ohjelmaa! Mm. taiteilija Ahti Jokinen esiintyy ja apulaispormestari Timo Hanhilahti puhuu. Myös alueemme asukkaiden esityksiä tiedossa!

Pihakirppis su 30.5.
Pihakirppis järjestetään klo 10.00-14.00 Niemen alueella. Helppo tapa muuttaa itselleen tarpeettomat  vaatteet ja tavarat rahaksi sekä oiva tilaisuus tehdä kirpputorilöytöjä!Toivomme ennakkoilmoittautumista niin voimme merkitä myyntipisteen kartalle.  Yhdistys hoitaa ilmoittelun ja kartat myyntipisteistä.


Myös kesän tapahtumia voi jo merkitä kalenteriin:

Juhannusjuhlat
Juhannusjuhlia vietetään Niemen uimarannalla juhannusaattona. Leikkimielisiä kilpailuja, kanttiini,
musiikkia, iloisia ihmisiä ja tietysti kokko!

Teatteriretki 19.6.
Yhdistys järjestää teatteriretken 19.6. Ramppiteatteriin Kangasalle 19.6. klo 15, teatterikappale on Aulis Raunion käsikirjoittama ja Ahti Jokisen ohjaama Kuinka löytäisin sen laulun. Retken hinta on 24 €, joka sisältää lipun, bussikuljetuksen, sekä kahvin ja kakkupalan. Teatterissa on katettu katsomo.Alustavat ilmoittautumiset Marja Miilunpalo (puh. 040 721 2412 ) tai Birgit Pihlajaniemi (puh. 040-554 8296).

keskiviikko 10. maaliskuuta 2010

Hiihtokilpailut 20.3.2010!


Helmikuussa peruutetut hiihtokilpailut lapsille ja pilkkikisat aikuisille järjestetään lauantaina 20.3.2010.

Seuraavana viikonloppuna, sunnuntaina 28.3., on kevätkokouksen aika. Siitä tiedotamme vielä lisää tuonnempana.

Myös kevättiedote on valmistunut ja jaetaan alueemme koteihin lähipäivinä. Samalla jaamme Omakotiviestin uusimman numeron.

Pidättehän edelleen kalenterissa varattuna Romu- ja Roskatalkoot 8.5. (sinne toivomme vähän ekstraohjelmaa tänä vuonna), yhdistyksemme 60v-juhlat 16.5. sekä Pihakirppiksen 30.5. Näistäkin lisää tuonnempana!

perjantai 19. helmikuuta 2010

Hiihto- ja pilkkikisat siirretty!

Huomiseksi aiotut lasten hiihtokilpailut sekä pilkkikisa joudutaan valitettavasti siirämään pakkasen takia. Kokonaan ei kisoja ole kuitenkaan tarkoitus kokonaan perua, vaan pyrimme järjestämään ne myöhempänä ajankohtana maaliskuulla. Lunta pitäisi olla nyt ainakin riittävästi!

Muuta kalenteriin merkittävää:
  • Yhdistyksen kevätkokous pidetään 28.3.2010 klo 16 Lielahden kirkolla. Tarkoitus on järjestää sen oheen jotain omakotiasukkaita kiinnostavaa ohjelmaa, kuten infotilaisuus lämmitysmuodoista tms. Ehdotuksia otetaan vastaan!
  • Perinteiset Romu-  ja roskatalkoot järjestetään 8.5. klo 9-12 Niemen torilla Palkkikadulla.
  • Yhdistyksemme 60-juhlavuoden pääjuhlaa vietetään 16.5. iltapäivällä Rientolassa. Ohjelmaa on tulossa, ja lisää saa ehdottaa!
  • Pihakirppis pidetään 30.5. perinteiseen tapaan omilta pihoilta.

Hyvää talven jatkoa ja kevään odotusta kaikille!

    maanantai 18. tammikuuta 2010

    Pilkki- ja hiihtokisat 20.2., talvi joka päivä!



    Omakotiyhdistyksen perinteinen talvitapahtuma järjestetään 20.2.2010 – siis reilun kuukauden päästä. Ohjelmaan kuuluu pilkkikilpailu sekä lasten hiihtokisa, tapahtumapaikkana Niemen uimaranta.


    Sitä odotellessa ja harjoitellessa, tässä muutama vinkki. Tämän paremmaksi eivät talvikelit tule, nyt kannattaa nauttia siitä mitä tammikuulla on meille antaa!

    • Siivikkalanlahdella on koneella ajettu latu niin perinteiseen kuin luisteluhiihtoonkin, ja vaikka paikoitellen lumelle onkin noussut vettä, yleisesti lenkki on varsin hyvässä kunnossa. Koko kierros lahden ympäri on noin neljä kilometriä pitkä. Päivänvalolla tehtynä hiihtoreissu antaa erilaisen näkökulman kyläämme: "mereltä päin" ja lumisena se on erinäköinen kuin kesäkatuja tallustellen. Pimeällä tai yksin jäälle ei tietysti kannatakaan lähteä, turvallisuus ennen kaikkea.

    • Suomensaaressa on mahdollisuus avantouintiin - helppo tapa hankkia vastustuskykyä kevään flunssia varten. Saunalipun saa pikkurahalla paikan päältä; hinnat ja aikataulut ovat luettavissa Kipinän nettisivuilla. Vesi ei tunnu nyt mahdottoman kylmältä kun ilma on reilusti pakkasen puolella. Uikkarit ovat pakolliset, sandaalit tms kevyet jalkineet erittäin suositeltavat ja hattu tai pipo mukava lisävaruste saunaan ja uimaan.

    • Pilkkijät ovat varmaan jo talven tulon huomanneetkin. Turskaa tai haikaloja ei tiedetä Siivikkalanlahdelta nostetun, mutta lähes kaikkea muuta kylläkin.

    • Molemmilla kouluilla on kiekkokaukalot pystyssä ja tilaa myös mailattomille luistelijoille. Myös Tiikeripuistossa on hyvä jää. Aikuisille suosittelen Lietsun koulun kenttää: Siellä on 400 metrin juoksukierros jäädytettynä, joten luistelemaan pääsee pitkääkin matkaa.

    • Tiikeripuistoon on jo alettu jäädyttää mäkeä pulkkailijoille, siitäkin riemusta saa nyt nauttia.

    • Jos sukset, luistimet, pulkka tai hyinen vesi ei miellytä, kierrä vaikka Reuharin lenkki kävellen tai hölkäten. Näistä lumisista maisemista saa nautiskella vain rajallisen ajan, ja vain täällä, Niemessämme!

    Tervetuloa mukaan!