torstai 10. helmikuuta 2011

Juha Kortteus vastaa kirjeeseemme Soirokadun pysäkistä

Tampereen kaupungin joukkoliikennelogistikko Juha Kortteus vastaa kirjeeseemme, jossa esitimme Soirokadun pysäkin palauttamista. Julkaisemme Juhan luvalla viimeisimmän vastauksen, josta selviää perustelut pysäkin poistamiseen.


Hei,
Sain selviteltyä asiaa lisää. Keskustelin ja selvitin pysäkkiasiaa yleisten alueiden suunnittelusta Kalevi Salosen kanssa. Pysäkki oli jätetty pois suunnitelmasta poikkileikkauksen muutoksen vuoksi. Soirokadun jälkeen ko. pysäkin kohdalle ei enää saatu kevyenliikenteen yhteyttä rakennettua, näin ollen turvallinen yhteys pysäkille jäi toteutumatta. Myöskään katutila ei enää mahdollistanut pysäkille syvennyksen rakentamista, saati kunnollisen odotustilan rakentamista. Koska turvallista pysäkkiä ei ollut enää mahdollisuutta rakentaa, suunnittelun yhteydessä tehtiin päätös pysäkin poistamisesta.
 
Yhdyskuntalautakunnan käsittelyssä suunnitelma esitettiin ilman pysäkkiä edellä mainituin perusteluin ja näin sen myös lautakunta päätti. Nähtävillä olon aikana ei muistutuksia tullut. Aikaisemmin kirjoitin toiveen pysäkin poistosta tulleen alueen asukkailta. Asukkailta ei huomautuksia tullut, joten tältä osin olin ymmärtänyt asian väärin, pahoittelen aikaisemmin antamaani virheellistä tietoa. Pysäkeiden välinen etäisyys toisistaan on noin 500 metriä. Kävelyetäisyys nykyisille pysäkeille on vielä kohtuullinen. Ymmärrämme kyllä harmin pidentyneestä matkasta, valitettavasti pysäkkiä ei voida takaisin entiselle paikalleen palauttaa.


Tämän vastauksen voi julkaista blogissanne.

Ystävällisin terveisin

Juha Kortteus
Joukkoliikennelogistikko
Tampereen kaupunki
Kaupunkiympäristön kehittäminen,
Joukkoliikenne
PL 487, 33101 TAMPERE

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti