keskiviikko 3. marraskuuta 2010

Asvalttia

Hyviä uutisia! Näyttää että Soirokatu sai tänään pintaansa upouuden asvaltin. Ainakin sen kadun asukkaille remonttityön eteneminen ja siitä vähitellen pääseminen on suuri helpotus. Varmasti myös monen muun koulu-, tarha- tai työreitti pääsee palaamaan tutulle uralleen väliaikaisilta kiertoteiltä.

Vaan Vähäniemenkadulla työt näyttävät kokonaan pysähtyneen. On jo lähes kuukausi siitä kun ajorata sai päällysteensä, mutta edelleen on kadulla ajoneuvolla ajo kielletty. Jalkakäytävä tien reunassa on kuin pommin jäljiltä.

Vähäniemenkatu on koko alueelle tärkeä siksi, että siellä kulkee normaalisti 16:n reitti. Isoniemenkatu, jolla bussi nyt joutuu ajamaan, on aivan liian kapea kahden bussin kohtaamiseen. Koululaisten reitti on turvaton, pienempiä ei uskalla yksin laskea Tiikeripuistoon, ja kadunvarren asukkaita kiusaavat sortuvat ojanpenkereet. Siksi täällä kovasti toivotaan töiden ripeää valmistumista.  Mikähän siis viivyttää työn loppuun saattamista?


P.S. Olettekos kuulleet mikä on Niämen musikaalisin katu? No tietysti juuri tämä asvaltoitu Soi-Rock-Katu!

1 kommentti:

  1. Vähäniemenkadun jalkakäytävän kuntoonlaittamista
    PITÄISI VAIKKA NIEMEN OKYN TOIMESTA KIIREHTIÄ!
    Se on jalankulkijoille pimeässä tosi vaarallinen, kun ei voi käyttää turvallisesti sitä "pomminjäljiltä" olevaa väylää, eikä
    myöskään turvallisesti asvalttiosastoa (paitsi hyvillä heijastimilla). Voisiko asialle jotakin tehdä?

    VastaaPoista